tiistai 28. kesäkuuta 2011

Kuka idiootti keksi viinan?

Maailmankaikkeuden kamalin juhannus.
Tappelimme miehen kanssa. Koska kumpikin tarvitsimme hengähdystauon, kehoitin miestä menemään kahville kaupungille. Hän meni ja kun ei kolmen ja puolen tunnin päästä ei kuulunut mitään, soitin ja hän sanoi ryyppäävänsä.

Minä petyin, petyin vain niin paljon, etten voi sitä selittää. Sanattomaksi jäin. Ryyppäysreissullaan hän oli tapellut ja rikkonut ohi kulkevasta autosta ikkunan. Ensimmäisenä tuli yksi sana mieleen: teini. Mies on ihan täysi teini. "Nyt ottaa aivoon, pakko saada viinaa. Oon mä vaan kova jätkä, kun tappelen ja rikon paikkoja. Myöhemmin voi sitte naureskella kavereiden kanssa. Laskuja maksaessa voi taas rauhassa valittaa, kun ei rahaa ole." Minun rahapussini se taas kärsii miehen möhläilyistä, rahaa ei muutenkaan ole paljon ja täysin minun rahoillani on ruuat ostettu, nyt sitten täytyy entistä enemmän laskea senttejä.

Pää ei osaa edes muodostaa selviä lauseita tuon illan tapahtumista. Vihaan tätä. Vihaan miehen käytöstä, vihaan tätä tilannetta. Kaikki vaan kaatuu niskaan ja ainoa, jonka vuoksi jaksan on lapsi.

1 kommentti: