Tuntuu kuin olisi eläväkuollut. Katson peiliin, enkä enää tunne itseäni. Kuka tuo on?
Missä on se iloinen tyttö, kaikkien kaveri? Se tyttö, joka nauroi. Jolla oli hauskaa ja oli onnellinen, ainakin melkein?
En todellakaan tiedä mihin hän on kadonnut, en ole nähnyt häntä moneen vuoteen.
Minä olen robotti. Hautaudun kotiin, enkä halua puhua kenenkään kanssa. Vain lapsi saa minut nauramaan.
Jokainen päivä on samanlainen:
-aamulla noin kahdeksan aikaan vaipanvaihto ja puuro
-kymmenen aikaan välipala, seuraavaksi pihalle
-päiväunet 11 aikoihin
-herätessä perunaa ja lihaa
-kahden kolmen aikaan välipala
-viiden aikoihin perunaa ja lihaa
-seitsemän aikoihin puuro
- 8 ja kymmenen välissä lapsi nukahtaa maitopullolle
Lapsen nukahtaessa perussiivousta: lelujen keräys, tiskaus yms.
Näiden kellonaikojen välissä vielä vaipanvaihtoa ja maitopulloa tai velliä.
Elän lapselleni, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Sen valinnan tein, kun hänet tähän maailmaan synnytin.
Mutta joku päivä haluaisin olla vain minä, enkä vain äiti. Haluaisin löytää itseni uudelleen, oppia tuntemaan itseni.
Kuka helevetti minä oikeasti olen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti