Yksi hymy muuttaisi kaiken

Lapsi oli pari päivää sitten kokonaisen viikon kuumeessa ja muutenkin flunssainen. Minä valvoin yöt ja päivät lapsen kanssa. Yritin helpottaa pienen oloa, käytin lääkärissä, kestin itkut ja parrut, stressasin kuumeen nousua, pelkäsin joka ikisen aamun jälkeen, että löydän lapsen sängystä kuolleena...

Onneksi kuume meni ohi ja lapsi on nyt suhtkoht terve. Kaippa minua vaivaa väsymys, mutta tuntuu kuin lapseni olisi kiittämätön; aina kun mies tulee näkyviin, alkaa hymy, kun taas minä tuon naamatauluni näkyviin, lapsen naama kääntyy peruslukemille. Hassutuksilla en saa enää millään lasta hymyilemään tai nauramaan.

Miksi minä saan lapsenhoidossa ne kaikki paskahommat? Miksi mies saa ne hymyt ja naurut? Lapsi ei pidä minusta enää..

Tiedän olevani lapselle tärkeä; kukaan muu ei saa häntä nukahtamaan eikä syömään. Kukaan muu ei pelkästään itkun sävystä tiedä, mikä lapsellani on vikana. Silti viimeyönä niiskutin itseni uneen. Niin tyhmältä kuin tämä kuulostaakin, tuntuu kuin minut olisi jätetty ulkopuolelle.

 

Jos minä vaan sen yhden hymyn saisin, kaikki olisi paremmin.